LUT LENSIN DEKAANI RIINA SALMIMIES ON VUODEN NUORI MENESTYJÄ 2021

TOYP (Ten Outstanding Young Persons of the World) Suomi on Suomen Nuorkauppakamareiden kilpailu, jossa palkitaan omassa elämässään menestyneitä 18-40- vuotiaita suomalaisia. Tunnustuksen saaneet jatkavat kilpailua kansainvälisessä JCI TOYP-kilpailussa, jossa he ovat Suomen edustajina ensi vuonna.

Riina Salmimies palkittiin henkilökohtainen kaspu-kategoriassa 23.10.2021 Tampereella järjestetyssä tilaisuudessa. Riina on toiminut vuodesta 2018 saakka teknillisen tiedekunnan dekaanina. Tehtävän hän otti vastaan 34-vuotiaana ja on edelleen Suomen nuorin dekaani. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt julkaista yli 50 tiedeartikkelia, toimia useissa luottamustehtävissä ja luoda uraa yliopiston ulkopuolella. Esimerkillään hän inspiroi nuoria rikkomaan ennakkoluulottomasti rajojaan ja tavoittelemaan unelmiaan.

Imatran Nuorkauppakamarin Paula Vehmaanperä sai myös tunnustuksen Riinan ilmoittamisesta kisaan mukaan.

Kisassa palkittiin myös Taneli Tenhovuori (liike-elämä ja talous) ja Laura Koivusalo (lääketiede). Yleisöäänestyksen voittaja oli Päivi Kujanen.

Lisätietoja:

Paula Vehmaanperä
Imatran Nuorkauppakamari

LUT LENSIN DEKAANI RIINA SALMIMIES ON VUODEN NUORI MENESTYJÄ 2021
Siirry sivun alkuun