S niin kuin Strategia

 
Vietimme lauantaina 15.5. Strategiapäivää Imatran kylpylän Luhtisviitissä. Päivän aikana pohdimme strategialähetti Ninni Niemen opastuksella kamarimme visiota ja missiota seuraavalle kolmelle vuodelle.

Mikä on strategia? Strategia tarkoittaa toimintaa, joka antaa kamarin toiminnalle suunnan. Se auttaa priorisoimaan ja sen pitää näkyä konkreettisina toimina. Käytännössä se on meille paperi, johon olemme laatineet suunnitelman millaista toimintaa haluamme seuraavana kolmena vuotena järjestää ja miten pääsemme tavoitteeseemme. Suunnitellessamme toimintaamme, voimme tarkistaa tältä paperilta olemmeko oikeilla jäljillä strategiaamme ajatellen.

Uutta strategiaa luodessamme emme kyhjöttäneet koko päivää pelkästään Power Point -esitystä katsellen, vaan lähdimme välillä myös reippaasti ulkoilemaan. Onneksemme sää sattui olemaan todella kaunis ja aurinkoinen, joten olisikin ollut sääli istua koko päivän neljän seinän sisällä. Kyseessä oli tehokas ja innostava päivä, josta ei myöskään huumoria puuttunut.

Pohtiessamme kamarimme nykytilaa ja tulevaisuuden visioita, nousi keskusteluissamme esille mm. seuraavia asioita:
– Meillä on hyvä henki ja toimintaan on helppo lähteä mukaan
– Tasa-arvo ja yhteisöllisyys
– Imatran halutuin kaveriporukka
– B-alueen bositiivisin böhinä!
– Maailma Imatralle ja Imatra Maailmalle

Päivän aikana luotu strategiamme tullaan esittelemään myöhemmin.

Noudatimme strategiapäivässämme alueellista kokoontumisrajoitusta eli osallistujia oli vain kuusi ja yleiset hygieniaohjeet olivat käytössä.

Jenni Könönen
LIO 2021

S niin kuin Strategia
Siirry sivun alkuun