Joulupuu on jokavuotinen hyvän mielen tempaus, joka tuo joulumielen sekä lahjan antajalle että lahjansaajalle ja hänen perheelleen.
PERINTEINEN JOULUPUU-KERÄYS IMATRALLA JO 14. KERRAN
Joulupuu on hyvän mielen hyväntekeväisyyskeräys, jonka tavoitteena on antaa joululahja niille paikallisille lapsille, jotka todennäköisesti jäisivät muuten ilman joulupukin tuomisia. Joulupuu-keräys järjestetään ympäri Suomea paikallisten Nuorkauppakamarien toimesta. Imatran Nuorkauppakamari järjestää keräyksen vuonna 2020 jo 14. kerran! Vuosittain on kerätty satoja lahjoja imatralaisille lapsille.
Joulupuun idea on tarjota kansalaisille ja yrityksille helppo tapa saada hyvä joulumieli ja levittää sitä eteenpäin. Imatran Nuorkauppakamari hoitaa lahjojen keräyksen ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) huolehtii lahjojen toimittamisesta lapsille. Näin varmistamme, että lahjat menevät oikeisiin osoitteisiin eikä lastensuojelun piirissä olevien lasten oikeutta yksityisyyteen vaaranneta missään vaiheessa keräystä.
Imatran Nuorkauppakamarin perusajatuksena on vaikuttaa aktiivisesti ympäröivässä yhteiskunnassa. Haastammekin juuri sinut tekemään hyvää ja lahjoittamaan joulumieltä imatralaisille lapsille.
Lisäksi tarjoamme yrityksille mahdollisuuden hyvän joulumielen lahjoittamiseen ja mahdollisuuden saada positiivista näkyvyyttä. Lisätietoja siitä, miten voit osallistua Joulupuu-keräykseen Nuorkauppakamarin yhteistyökumppanina, saat keräyksen projektipäälliköltä Heidi Holstilta (heidinevalainen@hotmail.com) tai Joulupuun sähköpostiosoitteesta joulupuu.imatra@gmail.com.
MITÄ LAHJAKSI?
Lahjan antaja päättää itse, mitä haluaa antaa lahjaksi Joulupuu-keräykseen. Sopivan lahjan valitseminen voi toisinaan olla vaikeaa. Apua lahjan valitsemiseen löydät vuosittain julkaistavasta vinkkilistasta. Listalle on kerätty lahjoja, joita lapset ovat itse ehdottaneet, sekä lahjoja joita on viime vuosina lahjoitettu keräykseen. Keräykseen annettu lahja voi kuitenkin olla myös aivan jotain muuta.
Lahjojen tulee olla uusia. Kiinnitä paketin päälle narulla lappu, josta ilmenee lahjansaajan sukupuoli (lapsi/nuori/tyttö/poika), ikähaitari sekä mitä lahja sisältää (jos lahja on jo paketoitu). Sukupuolineutraalit lahjat voi osoittaa saajalleen sanoilla ”lapsi” tai ”nuori”. Ennen lahjan antamista lappu poistetaan ja tilalle laitetaan henkilökohtainen nimilappu.
Ikä 14 – 17 vuotta
NUORI / TYTTÖ / POIKA
Ylivoimaisesti suosituimpana lahjatoiveena lahjakortit (esim. paikalliset vaateliikkeet ja päivittäistavarakaupat, kampaamo, kosmetologi, harrastepaikat, Steam-lahjakortit yms.).
Lisäksi leffaliput, varavirtalähteet, lautapelit, urheiluvälineet/-vaatteet, ulkopelitarvikkeet, sählysetit/jääkiekkomailat & kiekot, korut, nuorisovaatteet, kirjat. Ruokailuvälineitä tai tekstiilejä ensimmäiseen omaan kotiin, hygieniatuotteet (shampoo- & hoitoainesetit, hajuvedet jne.).
Ikä 11 – 13 vuotta
NUORI / TYTTÖ / POIKA
Ylivoimaisesti suosituimpana lahjatoiveena lahjakortit (esim. paikalliset vaateliikkeet ja päivittäistavarakaupat, kampaamo, kosmetologi, harrastepaikat yms.).
Lisäksi leffaliput, lautapelit, varavirtalähteet, urheiluvälineet/-vaatteet, ulkopelitarvikkeet, sählysetit/jääkiekkomailat & kiekot, korut, itse rakennettavat korusetit, nuorisovaatteet, kirjat. Hygieniatuotteet (shampoo- & hoitoainesetit, hajuvedet jne.).
Ikä 7 – 10 vuotta
LAPSI / TYTTÖ / POIKA
Lautapelit, urheiluvälineet/vaatteet, jääkiekkomailat & kiekot, ulkopelit, tietokonepelit, lahjakortit, koulutarvikkeita, esim. kyniä, kumeja, itse rakennettavat korusetit, vaatteet, lautapelit, lahjakortit, askartelutarvikkeita.
Ikä 5 – 6 vuotta
LAPSI / TYTTÖ / POIKA
Pikkuautot, traktorit, kaivinkoneet, piirustustarvikkeet + värityskirjat, legot (ikäsuositukset paketeissa), sukset, luistimet, Pokemonit, Spiderman, Turtles, Angry Birds ym. lelut, pelit, tehtäväkirjat (eskarityyppisiä), Babyborn-nukke ja nuken tarvikkeet, palapelit, piirustustarvikkeet + värityskirjat, sukset, luistimet, My Little Pony-jutut, Click It’s yms. vastaavat korut, sormikkaat, Mini-Bratz-nuket, barbiet, Frozen lelut/tavarat.
Ikä 2 – 4 vuotta
LAPSI / TYTTÖ / POIKA
Kuva- ja satukirjat, lorut, pikkuautot, traktorit, kaivinkoneet, junat, puiset lelut, legot (ikäsuositukset paketeissa), palapelit (max 16 palaa), piirustustarvikkeet, väriliidut, nuket + tarvikkeet, piirustustarvikkeet, pehmolelut, Ryhmä Hau -lelut, muovailuvaha, muoviastiat & keittiöjutut, My Little Pony-jutut, Peppi-kirjat, sukset, luistimet, liukurit, koon 28-30 kengät, koon 86-92 cm (2 v) vaatteet, koon 104-110 cm (3-4 v) vaatteet.
Ikä 0 – 1 vuotta
LAPSI / TYTTÖ / POIKA
Pehmolelut, Duplot, vauvojen Brio-junarata, puupalapelit (max 6 palaa)koon 80 cm vaatteet, koon 23 kengät, kovakantiset kirjat, aktivointilelut.